VERKKOKAUPPA: Hae ja osta lentoja Reitit ja aikataulut Taxfree
Lehdistötiedote 25.8.2004

Lomalentostrategia osoittautunut menestykseksi

AIR FINLAND TÄHTÄÄ POSITIIVISEEN TULOKSEEN JO TOISENA TOIMINTAVUOTENAAN

Suomalainen lomalentoyhtiö Oy Air Finland Ltd on ylittänyt tavoitteensa sekä taloudellisesti että matkustajamäärissä. Yhtiön valitsema strategia, jonka mukaan se keskittyy palvelemaan lomamatkustajia, on osoittautunut menestykseksi. Air Finland arvioi saavuttavansa positiivisen tuloksen jo tänä toisena toimintavuotenaan.

Yhtiö kuljetti vuonna 2003, ensimmäisenä lentotoimintavuotenaan, 89 000 matkustajaa ja tämän vuoden matkustajamäärä oli elokuun puoliväliin mennessä jo 150 000.

"Kysyntä on todella yllättänyt meidät", kertoo Air Finlandin toimitusjohtaja Mika Helenius: "Olemme noin vuoden etuajassa kasvusuunnitelmiimme nähden. Otimme kolmannen koneen käyttöön ennen juhannusta, ja arvioimme kuljettavamme tänä vuonna yhteensä yli 250 000 matkustajaa."

Yhtiön tuloskehitys onkin ollut huomattavasti ennakoitua parempi. Vuonna 2003, jolloin yhtiöllä oli lentotoimintaa vasta yhdeksän kuukauden ajan, yhtiön liikevaihto oli noin 13,5 miljoonaa euroa, ja nettotulos -3,7 miljoonaa euroa. Viime kuukaudet Air Finland on jo tehnyt positiivista tulosta. Yhtiö ennustaakin tämän vuoden tuloksen olevan kokonaisuudessaan positiivinen. Tulevan talven kapasiteetistaan yhtiö on myynyt jo yli 80%.

Air Finland on saavuttanut vankan jalansijan Suomen tilauslentomarkkinoilla ja lentää tilauslentoja jo yli kymmenelle matkanjärjestäjälle. "Suuretkin matkanjärjestäjät ovat ottaneet meidät omakseen", Helenius kertoo: "Lisäksi kauppa on käynyt hyvin niin nettisivuillamme kuin matkatoimistojen kautta. Kesän säät edesauttoivat osaltaan viime kuukausien hyvää tulosta."

--

Yksityinen suomalainen lomalentoyhtiö Oy Air Finland Ltd on perustettu tammikuussa 2002. Yhtiö lentää suoraan suosituimpiin lomakohteisiin kuten Alicanteen, Barcelonaan, Budapestiin, Faroon, Málagaan, Nizzaan, Prahaan, Las Palmasiin ja Teneriffalle. Asiakkaat ostavat lennot suoraan netistä tai valtuutetuista matkatoimistoista. Matkanjärjestäjistä muiden muassa Detur, Domina Matka-Monte, Finnmatkat, Kristina Cruises, OK Matkat, STS-Alppimatkat, Elämysmatkat, Tjäreborg ja Töölön Matkatoimisto ovat valinneet Air Finlandin lennot valmismatkojensa osaksi taatakseen asiakkailleen laadukkaat lennot ja palvelun asiakkaiden omalla kielellä. Vuonna 2004 Air Finlandin ennakoitu matkustajamäärä on yli 250 000 matkustajaa.

 Uutiset ja tiedotteet sivulle

© Air Finland - | Käyttöehdot | Tietosuoja