VERKKOKAUPPA: Katso/muuta varaustasi Taxfree
Lehdistötiedote 1.3.2007
1.3.2007

Air Finland teki vuonna 2006
3,5 miljoonan euron nettotuloksen


Air Finlandin liikevaihto tilikaudella 1.1.-31.12.2006 oli noin 50 miljoonaa euroa.
Yhtiön nettotulos oli 3,5 miljoonaa euroa. Matkustajamäärä vuonna 2006 oli noin 400 000.

" Air Finland on saavuttanut vankan aseman eurooppalaisilla lentomarkkinoilla", sanoo toimitusjohtaja Mika Helenius.
"Hyvin monipuoliseen reitti-ja tilauslentotoimintaan perustuva strategiamme yhdistettynä ihmis-ja asiakasläheiseen palvelukonseptiimme on osoittanut toimivuutensa ja sillä tiellä aiomme jatkaa", Helenius jatkaa.

Kuluva vuosi on alkanut positiivisesti ja kysyntä on ollut vahvaa aina ensi talvea myöden ja näkymät koko vuodelle ovat hyvät.

Sijoitusyhtiö Berling Capital Oy mukaan omistajaksi

Yhtiössä toteutettujen rahoitusjärjestelyjen myötä Air Finlandin uudeksi pääomistajaksi on tullut Esa Karppisen perheineen omistama Berling Capital -konserni 55% osuudella yhtiön osakkeista. Karppinen kuuluu myös Air Finlandin hallitukseen. Yhtiön toimiva johto omistaa edelleen 45%.

Lisätietoja:

Oy Air Finland Ltd
toimitusjohtaja Mika Helenius


Berling Capital Oy on suomalaisessa yksityisomistuksessa olevan konsernin emoyhtiö. Konsernin palveluksessa on noin 700 henkilöä ja vuoden 2006 liikevaihto on n. 227 milj. euroa ja liiketoiminnan operatiivinen tulos n. 8 milj. euroa. Yhtiöllä on operatiivista liiketoimintaa ja sijoitustoimintaa. Yhtiö on huomattava omistaja useammassa suomalaisessa pörssiyhtiössä.

 

Uutisarkisto 2007

© Air Finland - | Käyttöehdot | Tietosuoja